torstai 20. syyskuuta 2018

Risaksi luetut


Valokuvausprojektini edetessä vastaani on tullut rikkinäisiä kirjoja, loppuun asti luettuja. Joissakin kirjoissa osa sivuista on irti tai jopa kadonnut. Käytössä kuluneiden kirjojen tilalle en ole ostanut uutta kirjaa kuin kahdessa tapauksessa.

Jouluna 1969 sain isältä ja äidiltä joululahjaksi Kuin surmaisi satakielen. Irti lähteneet sivut haittasivat lukemista niin paljon, että ostin uuden painoksen pari vuotta sitten.


Jouluna 1970 sain äidiltä joululahjaksi mainion kirjan Tusinoittain halvemmalla. Tämän kirjan luin noin miljoona kertaa.


Uuden painoksin ostin kymmenisen vuotta sitten huomattuani, että viimeiset sivut puuttuvat. Pitäähän ne olla, jos vaikka vielä joskus lukisin kirjan uudestaan.

Uuteen painokseen liittyy nimittäin ongelma. Toisenlaiset kannet, erilainen paperi ja uuden kirjan jäykkyys tekevät siitä oudon, vieraan. Ei tämä olekaan se kirja, jota olen rakastanut ja jonka osaan miltei ulkoa.

Neiti Marple Nemesiksenä



Pidän Neiti Marplesta. Hänen hassahtaneesta olemuksestaan ja terävästä, loogisesta älystään. Pidän siitä ulkoisen ja sisäisen olemuksen välisestä ristiriidasta, jota neiti Marple taitavasti hyödyntää selvittäessään murhia.

Usein ajattelen, että Agatha Christien neiti Marple-dekkarit ovat parasta, mitä hän on kirjoittanut. Näistä Lomahotellin murhat (Caribbean Mystery, 1964) on yksi suosikeistani. Syy sihen on mm. tämä kohtaus:

"Minä tässä vain olen", neiti Marple virkkoi. "Tai ehkä minun pitäisi käyttää hieman voimakkaampaa sanaa. Ellen erehdy, kreikkalaiset nimittivät sellaista henkilöä Nemesikseksi, oikeutta valvovaksi jumalattareksi."

Nemesiksellä oli yllään yöasu ja aamutakki, jalassaan tohvelit ja päässään vaaleanpunainen villahuivi.



Yövaatteissaan herra Rafielia herätellyt neiti Marple teki herra Rafieliin suuren vaikutuksen, "Jospa tietäisitte, miltä te näytitte tuona yönä päässänne tuo pörröinen vaaleanpunainen villahuivi, kun seisoitte siinä ja sanoitte olevanne Nemesis."

Agatha Christie jatkoi Nemesis-teemalla kirjassa Neiti Marple koston jumalalttarena (Nemesis, 1971). Siinä herra Rafiel määrää testamentissaan neiti Marplelle 20 000 puntaa sillä edellytyksellä, että neiti Marple vielä kerran toimisi Nemesiksenä.


Tosin herra Rafiel ei sano suoraan, mitä haluaa neiti Marplen tekevän. Rikos on toki ratkaistava, mutta mikä rikos? Herra Rafielin luottamus neiti Marplen kykyihin oli ollut niin suuri, että hän oli ennen kuolemaansa varannut neiti Marplelle paikan Ison-Britannian Kuuluisia Taloja ja Puutarhoja -kiertomatkalle.

Hämmentyneenä neiti Marple tarttuu tehtävään. Hän havainnoi, keskustelee ja tekee muistiinpanoja. Silti kirjaa pitkään kuvaava virke löytyy sivulta 62: "Surullisesti hänelle valkeni ettei mikään ollut ratkennut."

Kirjan nimi johtaa harhaan, sillä neiti Marple ei ole kirjassa koston jumalatar eikä hän hae kostoa. Neiti Marplen tehtävänä on toimia samanlaisena oikeutta valvovana jumalattarena kuin Lomahotellin murhissa, Hän ratkaisee vanhat ja uudet rikokset. Oikeus toteutuu ja vääryys korjataan.

Kirjan lopussa asiaa seuranneet henkilöt luonnehtivat neiti Marplea seuraavasti:
"Niin lempeä - ja niin häikäilemätön,"
"Pelottavin nainen mitä olen tavannut."

Sellaisia jumalattaret saattavat olla.

Risto Isomäki: Con rit


"On niin ihanaa lukea kirjaa myyttisestä eläimestä", totesin siinä vaiheessa kun olin lukenut puolet kirjasta.



Kirja kuitenkin muuttuu hyvin nopeasti kaltaiseni klaustrofoobikon kannalta kauhutarinaksi. Silti tarina on niin koukuttavan jännittävä, että suosista jätin työpäivää edeltävät yöunet viiteen tuntiin tai vielä vähempään.

Con rit on merikäärme, valtavan kokoinen merilohikäärme. Kirjan päähenkilö Martti Ritola uskoo, että con rit, leviathan, quetzalcoatl, kukulkan, nyan, naga, waterhorse ja meerhorse ovat saman lajin nimityksiä eri puolilla maailmaa. Con rit on tunnettu tarinoista, ikivanhoista lakiteksteistä ja lehtileikkeistä, mutta konkreettisia todisteita siitä ei ole. Siksi con ritiä kutsutaan kirjassa myös kryptidiksi eli tuntemattomaksi eläimeksi. Kryptidit ovat Isomäen mukaan etupäässä tarueläimiä, mutta jotkut voivat olla olemassa oikeasti.


Kun Ritola saa vietnamilaiselta ystävältään Hoalta viestin, jonka mukaan con ritin raato oli löytynyt eräältä Ha Long Bayn saarelta, hänelle tulee pakkomielteenomainen halu päästä tutkimaan con ritin raatoa. Matkan ja tutkimusretken rahoittajaksi Ritola pyytää nuoruuden rakastettuaan Camilla Norrstrandia,

Isomäestä kun on kyse, kirjassa käsitellään myös Indonesian metsien hakkuut ja niistä johtuvat turvesuopalot sekä ilmastonmuutoksen synnyttämät supermyrskyt. Vuonna 2011 julkaistussa kirjassa Isomäki ei malta olla kirjoittamatta Fukushiman ydinvoimalaonnettomuudesta. Varoituksen sana rannikoilla toimivista ydinvoimaloista kuullaan myös tässä kirjassa.

Ekologisuus onkin yksi hyvä syy lukea Con rit. Toinen hyvä syy on Isomäen erittäin visuaalinen teksti, jota lukiessa tuntee katsovansa elokuvaa. Niin ja tietenkin myyttinen con rit.