sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kirjojen välissä

Julkaistu Päiväkävelyllä tiistaina 1. syyskuuta 2015

En ollut varannut itselleni uutta luettavaa Tukikohdan jälkeen. Ehkä toiveikkaasti ajattelin, ettei se pääty lainkaan. Että saan vielä vaikka 500 sivua lukea Stun ja Frannien elämästä, Boulderista ja uudesta elämästä tuhon jälkeen. Stephen King kertoi kirjan esipuheessa, että ihmiset käyvät häneltä säännöllisesti kysymyssä "Mitä sille ja sille tapahtui?" Ymärrän tämän oikein hyvin.

Seuraavan luettavan löytäminen oli todella vaikeaa, varsinkin puolenyön paikkeilla. Epätoivoisena katselin kirjahyllyäni, eikö siellä olisi jotain, jota en ole vielä lukenut. Päädyin kuitenkin kirjaan, jonka olen lukenut ennekin,



Rei Shimuran ensimmäin tapaus oli juuri se kirja, jonka ajattelin auttavan minua siirtymään seuraavaan kirjaan. Sillä uuden kirjan lukeminen on vaativaa, se pitää opetella lukemaan.

Rei Shimuran ensimmäinen tapaus helppolukuisena, nopeatempoisena, viihdyttävänä ja koukuttavana kirjana merkillisine japanilaisine tapoineen auttoi. Sain melkein tyjennettyä pääni Tukikohdasta. Olen valmis uppoamaan taas uuteen maailmaan, opettelemaan sen kielen, sanonnat, tavat ja käytännöt sekä ennen kaikkea ihmiset ja heidän ajatuksensa.

Ajatuksen uuden kirjan lukemaan opettelusta sain Edinburghin kirjafestivaalin tiwiitistä. Twiittasin sen heti eteenpäin, sillä ainakin minulle asia on hyvin tuttu.


  1.   uudelleentwiittasi
    Reading is not linear. People read weirdly.... You almost have to teach yourself to read every new book. ~

Stephen Kingin Tukikohta

Julkaistu Päiväkävelyllä lauantaina 29. elokuuta 2015

Stephen Kingin Tukikohtaa lukiessani odotin kovasti sitä hetkeä, jolloin saan alkaa kirjoittamaan kirjasta. Nyt kirjan lukemisesta on kulunut kaksi päivää ja edelleen tuntuu vaikealta kertoa kirjasta. Ensinnäkin Tukikohta on hyvin laaja romaani, 1344 sivua. Toiseksi nautin kirjasta paljon. Haluaisin kertoa  kirjasta kaiken, mutta eihän niin voi tehdä. Yritän silti sanoa jotain.

Lyhentymätön ja täydellinen laitos vuodelta 1990.

Tappava virus Stephen Kingin Tukikohdan lähtökohtana on dystopialle klassinen.

Tietokoneohjelmassa oli virhe. Armeijan biolaboratoriossa karkaa erittäin muuntautumiskykyiseksi ja tarttuvaksi muokattu virus. Tietokoneohjelmalta menee noin puoli minuuutia viruksen karkaamisesta siihen kun laboratorio suljetaan ja eristetään. Puoli minuuttia kuitenkin riittää ja virus pääsee leviämään laboratorion ulkopuolelle.

Viranomaiset salaavat tapahtuman. Mediaa estetään kuoleman uhalla kertomasta tapahtumeesta. Kun sairastuneiden ja kuolleiden määrä kasvaa, uutisissa luvataan vastalääkkeen valmistuvan parin viikon sisällä. Sellaista ei tietenkään ole olemassa. Sairauden torjumiseksi ainoana lääkkeenä käytetään eristämistä. Armeija eristää kaupunkeja ja jokainen pakoon yrittävä tapetaan.

Kapteeni Tripsiksi nimetty virus alkaa normaalina flunssana eivätkä ihmiset pidä aivasteluaan ja yskimistään muuna. Jokainen sairastunut kuolee, USA (ja koko maailma) täyttyy kotiin, työpaikalle, autoon, junaan, kouluun, sairaalaan ym. kuolleista ihmisistä. Noin yksi prosentti väestöstä on kuitenkin immuuni virukselle.

Monet eloonjääneet lähtevät etsimään muita ihmisiä. Heidän matkansa saa myös toisen päämäärän unien kautta. Eloonjääneitä kiusaavat painajaiset, joissa pelottava, tumma ja kasvoton mies nostaa esiin heidän syvimmät pelkonsa. Painajaisten vastapainoksi osa heistä näkee unta äiti Abagailista, joka kutsuu heitä luokseen, ensin Polk Countyyn Nebraskassa ja myöhemmin Boulderiin Coloradossa. Samaan aikaan Randall Flagg houkuttelee ihmisiä luokseen Las Vegasiin. Hänen kutsuunsa vastaavat mm. Lloyd Henreid ja Roskismies.

Kerronta keskittyy viruksen aiheuttamien tuhojen ja eloonjääneiden matkojen kuvauksen jälkeen Boulderiin ja siellä asuviin ihmisiin, kuten Stu Redman, Fran Goldsmith, Glen Bateman, Larry Underwood, Nick Andros, Tom Cullen, äiti Abagail, Harold Lauder ja Nadine Cross. Yhteisöä rakennetaan yleisökokouksin ja yhteisin päätöksin 7-henkisen neuvoston laatimista esityksistä. Sana on vapaa, ihmiset ovat tyytyväisä ja ilmapiiri huoleton. Lukuunottamatta lännestä nousevaa tumman miehen uhkaa.

Las Vegasissa tumma mies, Randall Flagg, hallitsee pelolla ja väkivallalla. Myös Las Vegasissa ihmiset ovat tyytyväisiä, mutta heiltä puuttuu rakkaus - kuten vakoilijaksi lähetetty Tom Cullen asian tajuaa.

Tukikohdan päättyessä toinen yhteisö on tuhoutunut ja toinen selviytynyt. Silti vastakkainasettelu yhteisöjen ja niiden johtohahmojen välillä ei ole kirjan keskeisintä antia.

Tukikohta kertoo eloonjääneiden matkasta, selviytymisestä ja elämän jatkumisesta - sekä hyvästä ja pahasta. Ja miten kertookaan! Elävä ihmiskuvaus tempaisee mukaansa välittömästi. Stu Redman, Fran Goldsmith, Glen Bateman, Larry Underwood, Nick Andros, Tom Cullen, äiti Abagail, Harold Lauder, Nadine Cross, Lloyd Henreid ja jopa Roskismies kuvataan niin inhimillisesti, että heidän elämänsä, ilonsa, pelkonsa, tuskansa ja motiivinsa ovat täysin lukijan ymmärrettävissä. Joidenkin kohdalla jopa rakastettavissa. Demoninen Randall  Fagg jää kuitenkin arvoituksellisen epämääräiseksi kuten arkkipahiksen kuuluukin.

Ihmettelin Tukikohdassa muutamaa asiaa. Kummassakaan eloonjääneiden yhteisössä ei käytetä rahaa yltäkylläisyyden vuoksi. Kaikkea on paitsi sähköä ja sekin saadaan järjestettyä. Sen kun valitset mieleisesi talon, auton ja mitä tavaraa ikinä haluatkaan, jota on kaupoissa tai kodeissa tarjolla. Vaikka Tukikohtaa on mainittu dystopiaksi, kirjassa kuvattu suhde rahaan ja omaisuuteen on utopiaa. Ettäkö ihminen ei ryhtyisi rohmuamaan itselleen omaisuutta enemmän kuin tarvitsee? Ettäkö kukaan ei asettuisi kaiken haltijaksi ja ryhtyisi säätelemään sitä, mitä kukin saa? Missä ovat seitsemästä kuolemansynnistä ahneus ja kateus?

King selittää henkilöhahmojensa suulla tämän ja ehkä muitakin asioita sillä, että Kapteeni Trips oli seurausta ihmisen ahneudesta. Eikä vanhaan haluta palata. Ja toisaalta, kirjan aikajana on noin vuosi. Kaikkea ei vuodessa ehdi tapahtua.

Eloonjääneet ovat hyvin huolettomia. Ruokaakin saa säilykepurkeista ja kuivamuonaa on vaikka kuinka paljon.  Luulisi silti edes jonkun ryhtyvän viljelemään maata tai pitämään kotieläimiä. Tosin Kapteeni Tripsin jälkeen villieläinten elintila kasvoi. Peuroja ja jäniksiä oli riittämiin ja pari kertaa niitä tapettiin ravinnoksi.

Koko aikaa ei voinut lukea, välillä piti mm. syödä.

Kun en lukenut Tukikohtaa, ajattelin sen ihmisiä. Odotin seuraavaa lukuhetekä saadakseni taas nauttia esim. Nickin ja Tomin hämmästyttävästä ystävyydestä, Larry Underwoodin kamppailusta itsensä kanssa ja Äiti Abagailin iättömyydestä. Jotkut kohtaukset tai pikemminkin tarinat jäävät mieleeni pitkäksi ajaksi, kuten esim. Tomin ja Stun paluumatka Boulderiin

Stephen Kingin Tukikohta kannatta lukea mm siksi, että sen mestarillinen kerronta tempaa lukijan mukaansa jokaiselle 1344 sivulle! Vierelle kannatta varata USA:n kartta.

lauantai 29. elokuuta 2015

Stephen Kingin Tukikohta - kirja ja tv-sarja

Julkaistu Päiväkävelyllä tiistaina18. elokuuta 2015

Katsoin 90-luvulla telkkarista tv-sarjan Tukikohta. Pidin siitä ja kun huomasin, että se tulee kesäuusintana, katsoin sarjan taas. Stephen King oli tv-sarjan käsikirjoittaja, joten tv-sarja onkin hänen kolmas versio teoksestaan Tukikohta, Ensin Tukikohta (The Stand) ilmestyi vuonna1978. Vuonna 1990 King julkaisi teoksestaan laajennetun painoksen.

Laajennettu painos alkaa Kingin esipuheella, jossa hän perustelee laajennuksen välttämättömyyttä, Yksi syy on vuoden 1978 painoksesta poistetut 400 sivua, sillä kustantamo oletti kirjan olevan liian laaja, ettei kukaan jaksa lukea niin paksua kirjaa. Kaikkia 400 sivua ei ole laajennetussa painoksessa. Kingin mukaan laajennukset syventävät ja rikastavat henkilöhahmoja ja tekevät siten lukukokemuksesta nautittavamman.



Totta. Lukiessani Tukikohtaa olen suuresti nauttinut juuri siitä, että saan tutustua lähes jokaiseen henkilöön perustellisesti. Että saan tietää enemmän Franniesta, Stusta, Larrysta, Nickistä, Äiti Abageilista ja myös Randall Flaggista ja Lloydista.

Siksi onkin mielenkiintoista, että tv-sarjaa varten King on typistänyt henkilöhahmojensa kuvausta huomattavasti ja jättänyt osan henkilöistä kokonaan pois yhdistämällä esim. Nadinen hahmoon myös Ritan tarinan. Harold Lauderin ulkoinen olemus on tv-sarjassa hyvin erilainen kuin kirjassa, mutta siihen King ei ehkä ole voinut vaikuttaa.

Tv-sarja keskittyy hyvän ja pahan vastakkainasetteluun. Perustelut ja henkilöhahmojen esittelyt ovat lähes olemattomia. Neliosaisen sarjan päättyessä ihmettelin, että tässäkö tämä oli. Kehuttu, Kingin parhaaksi mainittu teos, onkin tv-sarjana peruskamaa, tosin taitavasti tehtynä ja erinomaisella musiikilla höystettynä.

Tukikohdasta onkin nyt suunnitteilla uusi 8-osainen minisarja ja elokuva.

Ei ihme, että halusin lukea myös kirjan. Nyt olen lukenut kirjasta runsaan kolmanneksen. Silloin kun en lue, kirjan henkilöt pyörivät mielessäni ja odotan innolla seuraavaa lukuhetkeä. Kaiken aikaa kun ei voi lukea, vaikka olisi kuinka kiinnostava kirja.